3 keskustelukysymystä parisuhteeseen – tutustu kumppaniisi syvemmin

3 keskustelukysymystä parisuhteeseen – tutustu kumppaniisi syvemmin

Kaipaatteko arjen keskelle syvällisempiä keskusteluja? Keskustelukysymyksiä parisuhteeseen ei tarvitse etsiä vasta erityistä treffi-iltaa varten. Yksi hyvä kysymys voi riittää avaamaan kiinnostavan keskustelun myös kotisohvalla, yhteisellä kävelyllä tai ravintolaillallisella.

Vaikka olisitte olleet yhdessä jo vuosia, kumppanistasi voi löytyä edelleen uusia puolia, ajatuksia ja unelmia, joista ette ole vielä keskustelleet, sillä on täysin normaalia, että ihmiset kasvavat myös parisuhteen aikana.

Poimimme tähän kolme kysymystä LÄSNÄ – Parisuhde -keskustelukorttipakastamme. Voitte kokeilla kumppanisi kanssa, millainen keskustelu syntyy alla olevilla kysymyksillä.

1. Missä asiassa olet kasvanut eniten viime vuosina?

Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti, myös parisuhteen aikana. Joskus oma kumppani ei välttämättä edes tiedä, millaisia oivalluksia tai muutoksia toinen on käynyt läpi.

Tämä kysymys tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan omaa kasvua ja oppia samalla ymmärtämään kumppanin elämänkokemuksia paremmin.

Voitte jatkaa keskustelua kysymällä: Mikä on auttanut sinua kasvamaan juuri siinä asiassa?

2. Jos saisit toteuttaa yhden hullun mutta täysin mahdollisen haaveen, mikä se olisi?

Arjen keskellä unelmista keskusteleminen saattaa helposti jäädä taka-alalle. Silti juuri haaveet voivat paljastaa paljon siitä, mikä toiselle on elämässä tärkeää ja millaisista asioista hän innostuu.

Antakaa mielikuvituksen lentää! Haaveen ei tarvitse olla järkevä, ajankohtainen tai edes yhteinen. Tärkeintä on antaa toiselle tilaa kertoa siitä ilman arvostelua.

Jatkokysymykseksi sopii: Mikä olisi ensimmäinen pieni askel kohti tämän haaveen toteuttamista?

3. Missä tilanteissa sinun on vaikeinta näyttää tunteesi?

Kaikille tunteiden ilmaiseminen ei ole yhtä helppoa. Joskus omista tunteista puhuminen voi tuntua vaikealta silloinkin, kun vierellä on kaikkein läheisin ihminen.

Tämä kysymys voi auttaa ymmärtämään, millaisissa tilanteissa kumppani kokee haavoittuvuutta ja miten häntä voisi tukea paremmin.

Kuunnelkaa toistenne vastaukset rauhassa, ilman tarvetta korjata tai ratkaista mitään.

Voitte jatkaa kysymällä: Miten voisin auttaa sinua tuntemaan olosi turvallisemmaksi näyttää tunteitasi?

Näin aloitatte keskustelun ilman suorituspaineita

Hyvä keskustelu ei vaadi täydellistä hetkeä tai oikeita vastauksia.

Valitkaa yksi kysymys ja vastatkaa siihen vuorotellen. Kertokaa omista kokemuksistanne ja antakaa toiselle tilaa puhua keskeyttämättä.

Muistakaa, ettei kaikkeen tarvitse osata vastata heti. Jos jokin kysymys tuntuu liian henkilökohtaiselta, sen saa myös ohittaa.

Tärkeintä ei ole käydä mahdollisimman montaa kysymystä läpi, vaan pysähtyä aidosti kuuntelemaan ja ymmärtämään toista.

Lisää syvällisiä keskustelukysymyksiä parisuhteeseen

Haluaisitteko tutustua toisiinne vielä paremmin?

LÄSNÄ – Parisuhde – Keskustelukortit on suunniteltu auttamaan pariskuntia käymään merkityksellisiä keskusteluja, jotka eivät välttämättä tule tavallisessa arjessa puheeksi.

Kortit sopivat niin treffi-iltaan, matkalle kuin tavalliseen koti-iltaan, suhteen alussa tai vuosien yhdessäolon jälkeen.

Korttien teemoja ovat muun muassa läheisyys, arvostus, luottamus, tunteet, tarpeet ja yhteiset unelmat. Kysymysten suunnittelussa on hyödynnetty myös parisuhde- ja vuorovaikutustutkimuksissa esiin nousseita aiheita.

Joskus yksi hyvä kysymys voi avata keskustelun, jota ette muuten olisi koskaan käyneet. ❤️

Aloittakaa yhdestä kysymyksestä ja katsokaa, mihin keskustelu vie.